Seuran perustivat Erik Pohjonen (5.dan) ja Jenni Pohjonen (4.dan) vuonna 2011. Toiminta lähti liikkeelle junioreista Euran Kirkonkylän koululla ja pian mukaan tulivat Kokemäki ja Säkylä. Eurassa toimintaa on sekä keskuspaikalla Kauttuan Taekwondosalilla (Kauppatie 4, Liikekeskus) että lähikouluilla: Hinnerjoki ja Honkilahti. Toimintaa on ollut myös Panelian ja Kiukaisten alakouluilla. Vuosina 2015-2019 Yong oli yksi Suomen menestyneimmistä otteluseuroista: Noora Rannikon EM-pronssi ja yhteensä seitsemän ottelijaa Yongista valittiin maajoukkueisiin. Nykyhetkessä palvelemme kaikkia junioreitamme harrastajista kilpailijoihin.